Vihjailinkin jo viime postauksessa pienistä blogia koskevista muutoksista ja nyt ne uudistukset olisi sitten vihdoin myös teidän nähtävillä. Blogin sivupalkkia koristaa Indiedays Inspiration -blogiperheen banneri, ja oon tästä ihan älyttömän innoissani! Jei! Jos ihmettelet, että mikä ihmeen Inspiration, niin kyseessä on siis 500 eri kategorioita edustavan blogin yhteisö. Mukana on esimerkiksi muotia, lifestyleä sekä kauneutta käsitteleviä blogeja laidasta laitaan. Kantsii mennä tutustumaan muihinkin Inspiration-blogeihin, sieltä löytyy joukosta vaikka millä mitalla ihania blogeja ja bloggaajia.
Postauksen kuvituksena on viime päivinä näpsimiäni hieman sekalaisia kuvia. Oon muun muassa vetänyt ruokaöverit laivan buffetissa, aloittanut viron kielen opiskelun, viettänyt mahtavan kuvauspäivän, ostanut uudet kengät (joiden takia mun jalat on täynnä rakkoja...) ja alkulämppäillyt vahingossa tunnin (koska katoin samalla liian mielenkiintosta ohjelmaa). Oon myös pitkästä aikaa ottanut kuvia kaupungilta ja luonnosta, mitä en oo pitkään aikaan tehnyt. Täytyisi useemminkin kantaa kameraa mukana, yllättävän tylsistä jutuista voi saada ihan kelvollisia kuvia:D
Tuun varmaan jatkossakin tekemään tän tyyppisiä rennon sekalaisia postauksia, näitä on tosi kiva tehdä tarkemmin muokattujen muoto/muotikuvien joukkoon! Mutta saa toki sanoa mielipiteitä puolesta ja vastaan:)
Meikäläisen keskiviikko jatkuu läksyjen parissa.
Jei.
Jee, tervetuloa meidän riveihin! :)
VastaaPoistaJee kiitosta!!:)
PoistaOli jo aikakin päästä tonne!! :D Ah en kestä taas näitä kuvia, perfect <3
VastaaPoistaHahha voi kiitos!:)<3
PoistaSöpö orava ja hyvä kuva :)
VastaaPoistaKiitos:)
PoistaVIHDOINKI! :D Oon niiiin monesti ihmetelly (muistaakseni sullekki) kuin sää et oo ollu indiedaysillä :D Huippista!
VastaaPoistaJoo muistan ku juteltiin aiheesta:DD Oon kyl tosi innoissani!
PoistaMiten pääsit tohon? et haitko esim s-postilla vai löyskö ne sun blogin?
VastaaPoistaIndiedaysiltä otettiin muhun yhteyttä ja kutsuttiin mukaan:)
PoistaOi onnea, tosi upeita kuvia ♥ :)
VastaaPoistaKiitos Laura!<3
Poistawow. toi orava ja kukka kuvat ovat mielettömän upeita!
VastaaPoistaKiitos paljon!!:)
PoistaOnnea messiin pääsystä! :-)
VastaaPoistaKiitti!:)
PoistaMahtavia kuvia taas :)!
VastaaPoistaKiitoksia:):)
PoistaOsaisinpa kuvata niin kuin sä :)
VastaaPoistaxx
Äläs nyt, oot tosi hyvä kuvaamaan!:):)
PoistaIhan huippu kuvia, kuten aina! Ite oon kanssa ihmetellyt, että miksei sivupalkkiasi ole jo aiemmin koristanut inspiration banneri. Noh, joka tapauksessa tervetuloa joukkoon! :)
VastaaPoistaVoi kiitos kovasti Jere!!:)
PoistaOnks toi punahiuksinen huippumalli haussa malli?
VastaaPoistaVoipi olla..;);)
PoistaTaitaa olla kun ainakin näyttää ihan huippis-meriltä :)
PoistaOot tosi kaunis ja sulla on aivan ihana blogi :)!
VastaaPoista<3: http://leave-world.blogspot.fi/
Kiitos:)Mä vähän muistelisin että jätit joskus tismalleen samanlaisen kommentin:D
PoistaHei ihanaa! Tosi mahtavaa! ❤
VastaaPoistaVoi mikä lutunainen orava!!! ^___^
~ Frillycakes ~
Niin mustakin!!:) Oli kyllä tosi sulonen:3
PoistaNiin ihania kuvia ♥
VastaaPoistaKiitos paljon!<3
PoistaMillä kameralla kuvaat?
VastaaPoistaCanon EOS 60D
PoistaThank you Sofia!:)
VastaaPoistaWow!
VastaaPoistaOon seuraillu sun blogia jo pidemän aikaa kännykällä, mutta nyt koneella ollessa päädyin taas kurkistamaan ja yllätyin. Kuvat näyttää vieläkin upeammilta suurina kuin kännykän ruudulta tihrustaessa :)
Ihana kuulla, kiitos!!:))
PoistaVouuu, mikä runko + linssi -kokoonpani piirtää noin mahtavasti ö.ö? Ja uii, saat nää kuvattua niin kivaks katottavaks. <3
VastaaPoistaRunkona Canonin EOS 60D, eka ja kolmas kuva 18-35mm f/1.8 ja toka+neljäs 18-135mm. Kiitos<3
PoistaTosi hieno juttu, onnea! :) Blogisi on paikkansa ansainnut! :D
VastaaPoistaKiitän!!:)
Poista